Alkaa jo näyttää talolta!

Keittiö.

Olohuone.

Taloa on nyt rakennettu kaksi viikkoa ja aluskate sekä ikkunat ovat viimeisimmät aikaansaannokset. Talon parissa ahertaa vielä Mammuttihirren asennusporukka, ehkä parin viikon päästä se on heidän osaltaan valmis. Ainakin kattopellit, kuistien rakenteet, ovet sekä jonkin verran laudoitusta ja panelointia puuttuu vielä. Hirsirunko nousi kolmessa päivässä, kattotuolit ja aluskate yhdessä. Koko runkoa ei tosin ahkeroitu kerralla, vaan välipohjapalkit ja -pilarit asennettiin välissä. Päätykolmiot tehtiin maanpinnalla valmiiksi ja nostettiin sitten kattotuolien kanssa paikoilleen. Nosturiaika on selvästi kallista, nosturin ollessa paikalla töitä tehdään hiki hatussa ja urakoidaan nosturia vaativa osuus kerralla valmiiksi. 

Sisälläkin on jo helppo hahmottaa huonetiloja, kun välipohjaa kantavat pilarit ja seiniä tukevat följärit on jo asennettu. Följärit tulevat meillä melkeinpä jokaisen ulkoseinästä lähtevän väliseinän kohdalle ja ne jäävät väliseinärakenteen sisään. Joissakin taloissa olen nähnyt niitä laitettavan myös seinien ulkopuolelle ihan esille, aika näyttävän näköistä sekin. Följärit ovat siis sellaisia pystypuita, joita käytetään tukemaan pitkiä hirsiseiniä, etteivät ne ala vääntyä ja pullistella. Meillä pisimmät hirret olivat 11,5 m. Tuossa keittiökuvassa näkyy yksi följäri ikkunoiden välissä.

Ensimmäinen reklamaatiokin piti tehdä: yksi ikkuna oli toimitettu ilman kiinteää painiketta. Siitä ei pitäisi tulla isompaa hankaluutta, pokat kuulemma voidaan vain vaihtaa samaan karmiin.

Talo nousee

Olihan ne viimeiset viikot talotoimitusta odotellessa pitkiä. Ensin tuntui aika loppuvan kesken pohjatöiden kanssa, mutta lopulta nekin hoituivat hyvissä ajoin pois alta. Sitten vaan odoteltiin. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Viikon päästä hirsitoimituksesta tulivat asentajat ja talo alkoi nousta. 

Siitä se lähtee! Ensimmäisenä päivänä päästiin kolme kierrosta eteenpäin. Sokkelin päälle tuli bitumihuopakaista.

Tässä näkyy lohenpyrstötyyppinen nurkkasalvos. Mammutin citynurkat on kaukana vanhanajan pitkistä nurkista. Jiirinurkka kelpaa kaupunkialueella vaikka ilman nurkkalautoja. Nurkassa on tiivisteenä tuommoista solumuovin tai vaahtomuovin tyyppistä nauhaa. Tällainen nurkka on paljon tiiviimpi kuin perinteinen, sanoi myyntimies. Osa rei'istä on asennukseen liittyviä ja osa sähköporauksia.

Tässä näkyy pellariveet, joita tulee kaksi riviä joka hirren päälle.

Taloa sivulta, olohuoneen ja keittiön ikkunat, ihan vasemmalla terassin takana pesuhuoneen ikkuna.

Runko kadun puolelta. Keskellä näkyy etuovi, sen vasemmalla puolella keittiön ikkuna, oikealla puolella makuuhuoneen ikkuna ja ihan oikealla näkyy autotallia. Hirret on peitelty löyhästi tuommoisella muovikaistaleella säänsuojaan.

Hurjan näköistä, kun asentajat seikkailevat rungon päällä ilman mitään turvavarusteita. Kun hirsi saatiin asemiinsa, kaveri hyppäsi vielä irtonaisen hirren päälle ja hakkasi sen paikoilleen lekan kanssa. Tätä tehtiin myös pimeässä, parin valonheittimen turvin. Kaikkeen tottuu? Asennus on sentään säästä riippuvainen eli sateessa ei hirsillä liukastella.

Talo paketissa

Saimme puhelinsoiton Mammutilta koskien toimituspäivää ja selvisi, että hirret ovat jo tehtaan pihalla paketissa. Hetihän niitä piti päästä katsomaan! 

Talo paketissa. Ja kaikki paketit meille!

Iskihän siinä hiukan hirvitys, että mihin nuo kaikki mahtuu, eikä suotta. Tontti oli pikkuisen täynnä, kun toimitus tulla tupsahti. Se olikin vilkas viikko, talopaketin jälkeen toimitettin kattotuolit ja kaikenlaista paketin asennukseen liittyvää puutavaraa, levyä ja paneelia. Tavaraa riitti tienpenkat täyteen. En tiedä miten olisi selvitty, jos tämä ei olisi kulmatontti, kun rekkojen pikkunostureilla paketteja ei kovin kauas tiestä saa. Kuten kuvasta näkyy, meillä oli perustukset peitettynä. Ihan sen takia, ettei lumi ja räntä jäätyisi sokkelin päälle, olihan toimitus sentään marraskuulla. Tosin säät oli niin suosiolliset tänä vuonna, että turha oli sekin huoli, mutta eihän sitä koskaan tiedä. 

TaloPakettiAuto!

Hirsiä oli lastin purkamisen jälkeen joka puolella tonttia, myös sokkelin sisäpuolella. 

Sepelit, salaojat ja sokkeli

Pintamaiden poiston jälkeen oli vuorossa salaojahommat, kapillaarikatkot, sadevesiviemärit ynnä muut maarakennuksen vaiheet. Rakennettiin siis ensin alaspäin ja melkoinen summa onkin upotettu maan poveen. Kuten edellä tulikin jo mainittua, tontti on ihan hiekkaa, mutta salaojat laitettiin silti varmuuden maksimoimiseksi. Samoin päädyttiin laittamaan sokkelin ympärille patolevyt. Voihan olla, että pikkuruisella tontilla tulee ongelmaa keväisin sulamisvesien kanssa. Maa on niin tasaistakin, että kunnon kaadot on tekemällä tehtävä. Työt teki KK Kanto Oy ja hyvin tekikin. Tai tulevat vuodethan ne vasta paljastaa työn laadun!

Tässäpä sitä niitä putkia sojottaa soran seasta. Etualan hietikko on ajotien pohja. 

Tämän vaiheen jälkeen remmiin astui Sokkelisepät ja vuorossa oli anturan sekä sokkelin valu. Meillä on varmaan alueen jykevimmät perustukset, kun pohjatutkimuksen tekijä suositti tekemään kunnon anturaperustuksen (60cm leveä antura). Sen tarpeellisuutta kyllä pyöriteltiin edes taas, mutta eipä sitä uskalla jättää tekemättäkään, on se hirsitalo kuitenkin normi puurunkoista painavampi. Budjetti kyllä hitusen petti tässä kohtaa, kun tontin piti olla perustusten kannalta tosi helppo. Tavallisin tapa on kai tehdä 30cm antura, jonka voi valaa samalla kertaa sokkelin kanssa, mutta tämä meidän versio piti valaa kahdessa erässä, ensin antura ja sokkeli sitten seuraavana päivänä. 

Kura-auto käymässä.

Terassin tolppia valetaan.

Autotallin lattia tulee sokkelin pintaa alemmas, joten siihen tehtiin ns. halkaistu sokkeli, jossa eristettä sokkelin välissäkin. Näin estetään kylmän siirtyminen ulkoa sisälle. Vasemmalta hieman pilkottaakin sokkelin sisäpuolinen eriste, asuintilojen puolella tuli 10cm eristettä sokkelia vasten. Anturan alle tuli eritystä myös (Solimate) ja samaten anturan päällys ja sivut verhoiltiin sisäpuolelta eristepalasilla. Ulkopuolelle tuli anturan päältä alkaen routaeristys. Meillä tulee alapohjaan eristettä sen verran paljon, että lämpöä ei kovin paljon vuoda alapohjaan ja siksi on tarpeen eristää perustukset niin maan perusteellisesti. Vaikka tonttimaan pitäisi olla routimatonta, heh. Taas näitä kohteita, joissa ei uskalla mennä helpoimman kautta. Vähän vaikea kohde korjata jälkikäteen.

  

Isäntä ihmettelemässä. Talon paikka näytti valtavan suurelta sorapatjan ilmestyttyä, nyt se vähän pieneni, onneksi.

Anturan päällys viimeisteltiin tekemällä muurauslaastilla viiste. Jos patolevyn alle tiivistyy kosteutta, se valuu viistettä pitkin pois eikä jää anturan päälle seisomaan.

Ylemmässä kuvassa näkyy patolevy ja maassa mennä vilistää sähkökaapelit pihavaloja ja varastoa varten. Alapuolella näkyy routaeristeet. Sattuimoisin tuli TM Rakennusmaailman testivoittajaeristettä. Hyvä niin, aikamoiset oli erot laadussa. 

Kaivuri!

Maansiirtotöiden aloituspäivä oli hieman epäselvä, joten eräänä sateisena iltana lasten kanssa tontille ajellessa yllätyin iloisesti, kun siellä jo ahersikin kaivuri! Kameraahan ei tietänkään ollut mukana, mutta kännykällä sentään sain dokumentoitua tämän työvaiheen. Kuten kuvasta näkyy, pintamaat (eli mättäikkö) kuorittiin kaivurin kauhalla ja lastattiin auton lavalle ja vietiin pois. Pintamaan alla oli heti hiekkaa, kuten maapohjatutkimuksessa oli luvattukin. Toinen vaihtoehto olisi ollut jyrsiä mättäikkö ja käyttää se tulevan nurmikon alla, mutta tuollainen hapan metsämaa ei ole oikein hyvää siihen tarkoitukseen. Töiden edetessä selvisi, että talon alta kaivettu hiekka riitti ns. täyttömaaksi ja tontin pinnan muotoiluun. Ensi keväänä sitten kunnon multaa siihen päälle!  

Kauko Kaivuri on isoveikan suosikkikirja, mutta ihmeen vähän se tontilla ahertanut oikea kaivuri kiinnosti. Paljon mielenkiintoisempaa on itse kaivella lapiolla. "Tonni" on isoveikan suosikkipaikka (tontti on kuulemma hänen työpaikka) ja sinne pitäisi päästä joka päivä. Kun auto on saatu parkkiin pitää heti saada peräkontista "papio". Meidän "tonni" on tosi aivan hiekkainen niin lapioitavaa kyllä riittää - ja sotkua autossa! Hiekka kantautuu vaatteissa ja kengissä auton lisäksi myös tänne kotiin asti.  

Tontilla tapahtuu!

Rakennuslupa heltisi pienin viilauksin. Tosin oman tontin puolukatkin ehtivät jo maisteltaviksi ennen kuin pääsimme tositoimiin. Syyskuussa sitten kaatuivat puut isovanhempien talkooavulla (kiitokset vielä!), eipä siihen mennyt kuin muutama tunti, sen verran pikkuinen oli plänttimme. Ihme kyllä tontti näytti kasvavan kokoa, kun puusto kaadettiin, olisin kuvitellut toisin. 

Lapsetkin pääsivät mukaan puunkaatotalkoisiin ja isoveikka oli sen verran vaikuttunut ukin puunkaatotaidoista, että muistaa mainita asiasta joka kerta puujunan nähdessään (ja niitähän näkee, kun asumme radan varressa!). Todennäköisesti arvelee ukin kaataneen nekin.

Siinäpä se on, parturoitu tontti. Pystyssä olevat puut ovat naapureiden.

Pikku hiljaa, pikku hiljaa...

Tontilla ei ole tapahtunut yhtikäs mitään. Kulisseissa sen sijaan enemmänkin: nyt meillä on sähköurakoitsija, lvi-urakoitsija sekä kirvesmies. Pankkilaina odottaa nostajaansa. Rakennuslupakuvatkin ovat likimain valmiit. Toivottavasti lupa saadaan parin viikon kuluessa sisään ja jos vielä rohkenisi toivoa, että se menee heittämällä läpi. 


Hieman on hidastanut toimintaa kesänvietto - sekä meidän että alan työntekijöiden. Aina on joku jäämässä lomalle ja tarjoukset, piirustelut sun muut viivästyy. No, Suomen kesähän on tunnetusti lyhyt ja eiköhän taas kohta löydy tekijöitä.

Tontti

Tässä koko tontin etureuna ja vähän naapurinkin puolta syyskuun ankeudessa. Toiseen suuntaan on onneksi pidempi. Vaikea kuvitella miten tuohon mahtuu talo. Yksi hyvä puoli näkyy jo heti kuvastakin: maapohja on hiekkaa parin kolmen metrin syvyydelle asti. 

Kuinkas sitten kävikään?

Loppukesällä 2010 mies huomasi kaupungin vuokratonttihaun: "Pitäisköhän laittaa hakemus?". Olimme jo kerran aiemminkin osallistuneet ja päässeet varasijalle 400 (tai niille main), joten en ollut erityisen toiveikas. Innostuttiin kuitenkin sen verran, että ajeltiin ympäri uusia alueita listaamassa tontteja paremmuusjärjestykseen.

Koko tonttihaku melkein jo ehti unohtua, kun arvonnan tulokset vihdoin julkistettiin. Ihmeiden ihme, mekin saatiin tontti! Mutta millainen se olikaan; kuudensadan neliön kulmatontti ja takapiha pohjoiseen. Ei ehkä ihan sitä mitä oltiin ajateltu, mutta sijainniltaan oikein hyvä: lähellä työpaikkaani ja ihan vieressä koulu, päiväkoti ja kauppojakin. Silloinen talomme oli yli kaksi kertaa suuremmalla tontilla läheisessä maalaispitäjässä, mutta sijaitsi aika kaukana työpaikoistamme. Kohta meillä olisi toinenkin pieni päiväkotilainen ja heillä kovin pitkät päivät tiedossa. Päätimme siis vaihtaa maalaismaisemat esikaupunkielämään.

Syksyllä laitettiin talo myyntiin ja vihdoin vuoden vaihduttua se kävi kaupaksi. Kauppojen teon aikoihin syntyi kuopuksemme, toinen poika meidän perheeseen. Syksyn aikana ehdimme jo piirrättää toiveitamme paperille arkkitehti Anna-Maija Anttilalla, joten keväällä pääsimmekin melko nopeasti kilpailuttamaan talofirmoja. Mutta ensin piti hoitaa muutto väliaikaisasuntoon ja olipa siinä homma saada mahtumaan omakotitalon tavaramäärä kerrostalokolmioon! Totta puhuen ei se kokonaan mahtunutkaan, jostakin piti luopua ja aika paljon lähti mummolaan varastoon.

Talven mittaan olimme päätyneet hirsitalon kannalle. Se tavallaan helpotti kilpailutusta, koska sellaisia tarjoavia firmoja on rajallinen määrä, varsinkin omakotitaloja tehtailevia. Lopulta pyysimme tarjoukset neljältä toimittajalta ja tuskanhikeä nostattavan vertailun ja tinkauksen jälkeen Mammuttihirsi sitten vei voiton.